perjantai 11. lokakuuta 2013

Orgaanisen jätteen kaatopaikkasijoituksen rajoitukset ja jätteenpoltto


Vuonna 2016 voimaan astuva orgaanisen jätteen kaatopaikkakielto (331/2013 Valtioneuvoston asetus kaatopaikoista) tulee vaikuttamaan myös poistotekstiilien käsittelyyn. Jos kyseessä olisi vain biohajoavaa jätettä koskeva kielto, koskisi kielto vain biohajoavia kuituja, kuten useimpia luonnon- ja muuntokuituja. Orgaanista jätettä koskiessaan kielto vaikuttaa kuitenkin myös useimpien tekokuitujen käsittelyyn. 
Tavanomaisen jätteen kaatopaikan pintarakenteen tiivistyskerroksen alla olevaan jätetäyttöön tai rakenteeseen hyväksytään vain sellaista tavanomaista jätettä, jonka biohajoavan ja muun orgaanisen aineksen pitoisuus määritettynä orgaanisen hiilen kokonaismääränä tai hehkutushäviönä on enintään 10 prosenttia. (331/2013 Valtioneuvoston asetus kaatopaikoista 28 §)
Yksi ratkaisukeino orgaanisen jätteen kaatopaikkasijoituksen vähentämiseen on jätteenpolton lisääminen. Myös poistotekstiilien polttaminen tulee epäilemättä lisääntymään merkittävästi lähivuosina. Voimassa olevan 646/2011 Jätelain etusijajärjestyksen mukaan jätteen hyötykäytössä tulisi kuitenkin suosia uudelleenkäyttöä ja materiaalien kierrätystä ennen energiana hyödyntämistä, jota laitosmainen jätteenpoltto käytännössä on.

Polttaminen on teknisesti mahdollista monien tekstiilituotteiden kohdalla, mutta lämpöarvonsa kannalta energiakäyttöön soveltuvat erityisesti öljypohjaiset tekokuidut, varsinkin polypropeeni, jonka lämpöarvoa voi verrata polttoöljyyn.

Energiakäyttö on ympäristön kannalta ongelmallinen hyötykäyttövaihtoehto muun muassa poltossa syntyvien haitallisten savukaasujen vuoksi. Polton kannalta erityisen ongelmallisia ovat esimerkiksi sellaiset tekstiilituotteet, jotka sisältävät halogeeneja (kuten klooria, bromia tai fluoria), sillä niistä voi vapautua poltossa erityisen myrkyllisiä kaasuja. Yksi tässä mielessä ongelmallinen materiaali on PVC-muovi, jonka sisältämä kloori saattaa synnyttää poltossa dioksiineja. Halogeeneja saattavat sisältää myös esimerkiksi erilaiset vedenhylkivyys- tai paloturvallisuusviimeistykset ja -pinnoitteet. Tekstiilituotteiden sisältämät metalliosat eivät sen sijaan tuota erityisiä ongelmia ainakaan nimenomaan jätteenpolttoon suunnitelluissa arinalaitoksissa. 

(Jenni Räsänen, 2011. Tekstiilijätteen katoamistemppu: Kuluttajapoistojen hyötykäytön ennaltasuunnittelumahdollisuudetsuomalaisessa tekstiili- ja vaatetustuotannossa. Pro gradu -tutkielma, Lapinyliopisto. Sivu 65.)


Poistotekstiilien polttomahdollisuudet ovat erilaiset eri puolilla Suomea. Periaatteessa tekstiilejä voidaan polttaa sekä sekalaisen yhdyskuntajätteen polttamiseen suunnitelluissa polttolaitoksissa että rinnakkaispolttolaitoksissa, joissa jätemateriaaleja poltetaan pääpolttoaineen ohessa. Rinnakkaispolttolaitoksissa on tarkemmat kriteerit sen suhteen, millaista poltettavan materiaalin tulisi olla laadultaan, jotta se soveltuisi poltettavaksi. Sekajätteen polttolaitokset on sen sijaan suunniteltu nimenomaan sekalaisten jätemateriaalien polttamista varten, jolloin ne soveltuvat tyypillisesti paremmin myös kuluttajien tekstiilipoistojen polttoon.

Tulevaisuuden energiapolton mahdollisuuksien osalta Ylä-Savon - ja myös laajemmin Itä- ja Keski-Suomen - näkökulmasta erityisen kiinnostavana näyttäytyy Leppävirralle suunniteltu Riikinnevan Ekovoimalaitos. Ekovoimalaitoshanketta luotsaa Riikinvoima Oy, ja hankkeessa on Keski- ja Itä-Suomen kunnallisten jätehuoltoyhtiöiden joukossa mukana myös Ylä-Savon Jätehuolto Oy.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti